Autot liukastelivat Nurmossa ja Ilmajoella

Talvinen keli teki tepposet autoilijoille Nurmossa ja Ilmajoella. Lauantai-iltana seinäjokelainen autoilija menetti ajoneuvonsa hallinnan Keski-Nurmontiellä. Auto luisui jäisellä ja lumisella tiellä yli vastaantulevien kaistan ja törmäsi vasen kylki edellä puiseen katuvalopylvääseen. Auto vaurioitui, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Kydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Ilmajoella puolestaan sattui sunnuntai-iltana yhdeksän aikoihin vastaava liukkauden aiheuttama tieltä suistuminen. Ilmajoentietä Koskenkorvalta Ilmajoelle päin ajanut auto […]

Usean auton kolari Nurmossa

Valtatie 19:llä Atrian liittymän kohdalla Nurmossa on sattunut kahden aikaan iltapäivällä usean auton kolari. Yksi henkilöautoista törmäsi natriumkloraattia kuljettaneen rekan kylkeen. Rekka pääsi jatkamaan matkaansa renkaanvaihdon jälkeen. Rekkaan törmännyt auto vaurioitui ajokelvottomaksi. Kolarissa oli osallisena viisi ihmistä. Heistä osa vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Liikenne on ruuhkautui vilkkaalla tieosuudella tapahtuman aikaan pahoin.

Järjestelmä vie aina voiton

Siperia opettaa. Järjestelmä on aina vahvempi kuin yksityinen pieni ihminen. Järjestelmä vastaan on turha lähteä tappelemaan. Sen saivat viimeksi kokea nurmolaiset Kertunlaakson ja Keski-Nurmon asukkaat, jotka ovat vuosikausia taistelleet oikeuksiensa puolesta Seinäjoen itäisen ohitustien linjauksista. Päätös oli tyly, mutta kaikkien tiedossa jo ennakkoon. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaikki ohikulkutietä koskevat valitukset. Asia on nyt loppuun käsitelty ja tie […]

Seinäjoen kaupunki hakee vahingonkorvauksia puukartellista

Myös Seinäjoen kaupunki hakee vahingonkorvauksia ns. puukartelliasiassa. UPM, Metsäliitto ja Stora Enso muodostivat vuosina 1997–2004 puunostokartellin, mistä aiheutui metsänomistajille mittavia tappioita. Liki 700 metsänomistajaa, mukana myös julkisisia toimijoita mm. kuntia, on vaatinut metsäyhtiöiltä miljoonien eurojen vahingonkorvauksia. Helsingin käräjäoikeus päätti keväällä, että korvausvaateet ovat vanhentuneet. Helsingin hovioikeuden mukaan metsänomistajien korvauskanteet eivät ole vanhentuneet. Käräjäoikeuden on aloitettava korvauskanteiden käsittely […]