1990-luvun pankkikriisi ja sen synkät taustat ja vielä synkemmät seuraukset eivät lakkaa puhuttamasta. Eikä niiden pidäkään lakata, sillä mitään ei ole ratkaistu, ennekuin se on ratkaistu oikein. Uutta tietokin tulee esiin koko ajan, kiitos vaivojaan säästelemättömien tutkijoiden.

Ainakin ne suomalaiset, jotka tuolloin olivat aikuisiässä muistavat varmasti, miten roskapankki Arsenaliin kipatut ongelmaluotot myytiin pilkkahintaan norjalaiselle Aktiv Hansa riskisijoitusyhtiölle. Ja sitä myöden myös poloiset velalliset, joista suurin osa oli konkurssiin ajettuja yrittäjiä, käytännöllisesti katsoen elinikäiseen velkavankeuteen. Siitä lähtien on keskustelua käyty tuon kaupan laillisuudesta. Sen järkevyydessä tai oikeudenmukaisuudesta kun ei ole edes mitään keskusteltavaa. Ruotsissa toimittiin tuolloin toisin. Pankkien sijasta Ruotsin valtio pelasti yrittäjät. Tämän johdosta Ruotsi pääsi lamasta yli huomattavasti Suomea nopeammin, eikä myöskään vajonnut sellaiseen suurtyöttömyyteen, kuin mihin nämä väärät ratkaisut Suomen veivät. Suurtyöttömyyden, josta Suomi ei ole sittemmin, edes nousukauden aikana, päässyt eroon.

Tuolla 5%:n osuudella luottojen arvosta, josta Aktiv Hansan kanssa sovittiin kauppahinnaksi, olisivat velalliset ilomielin lunastaneet itsensä vapaiksi velkaorjuudestaan ja siirtyneet takaisin tuottaviksi kansalaisiksi, ja ainakin osa jopa työllistäjiksi. Sen sijaan tehdyllä ratkaisulla heidät siirrettiin pysyvästi yhteikunnan marginaaliin.

Koko kuvion järjettömyys ja siihen liittyvät hämäräperäisyydet ovat sittemmin poikineet paljon, enemmän tai vähemmän perusteltuja, huhuja ja arvailuja. Tässä esimerkki. On kiertänyt huhu, että Arsenalin velkakirjat ja niiden tuotto olisivat bulvaanina toimineen Aktiv Hansan kautta päätyneet kartuttamaan hyvinkin tunnetun suomalaisen tahon varallisuutta. Ilmeisesti kiitoksena valtiovallan saamista palveluksista. Tuollaisen epäilyksen syntyminen on hyvin ymmärrettävä, kun katsoo kuinka selkeästi tehty sopimus takaa ostajan edut ja jättää Suomen valtion käytännöllisesti katsoen nuolemaan näppejään.

Näiden asioiden lisäselvittelyssä ovat nyt suomen lähihistorian ja pankkikriisin tutkijat törmänneet hyvin hämmentävään muuriin. Kaikki Valtion vakuusrahaston toimintaa liittyvät asiakirjat, joihin siis kuuluu myös Arsenalin myynti Aktiv Hansalle, on julistettu salaisiksi sadaksi vuodeksi. Luitte aivan oikein: sadaksi vuodeksi.

Nyt on syytä kysyä, miten näin voitu menetellä ja millaisia perusteluja tälläiselle salailulle on esittää. Ilmeisesti voidaan perustellusti olettaa peitettävänä olevan todella vakavia rikoksia, kun ei vähempi varoaika riitä. Valtion puolella kaupan hyväksyneiden nimet meillä on tiedossa: ministeri Suvi-Anne Siimes, joka allekirjoitti kaupan, Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Eva Biaudet, Sauli Niinistö, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä ja Erkki Tuomioja, jotka talouspoliittisen valiokunnan jäseninä hyväksyivät kaupan. Ja tuolloinen eduskunta, joka ilmeisesti tietäen kaupan laittomuuden, kuitenkin päätti antaa sille siunauksensa.

Taustalla toimineista voimme esittää vain valistuneita arvauksia. Ainakin, jos tyydymme siihen, että viimeiset tätä pankkien ja päättäjien yhdessä junailemaa omaisuusmassojen uudellenjärjestelyä ja yrittäjien joukkotuhontaa koskevat asiakirjat saadaan kansalaisten luettaviksi vuonna 2106. Ja tyydymme myös siihen, ettei Suomi, millään kriteereillä arvioituna, ole oikeusvaltio.

 

Kristiina Kalliojärvi