Nyt on tiistai 1.12.2015 |
Uutiset:
90-luvun uhrit eivät unohdu

Velallisten tuki -ryhmä järjestää 90-luvun laman uhreiksi joutuneiden yrittäjien muistoksi Kynttiläkulkueen Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.2015 Helsingissä. Kulkueeseen osallistujat kokoontuvat Kauppatorille Havis Amandalle klo 11:45, missä tummiin pukeutuneet ihmiset sytyttävät kannelliset hautakynttilät ja kulkue lähtee liikkeelle kello 12.00.
 

Kynttiläkulkue etenee hiljaisuudessa kulkuetta johtavien perässä Mannerheimintielle ja Narinkkatorille, missä kynttilät lasketaan Yrittäjäpatsaan juurelle. Kulkueen edellä kannetaan isoa julistetta, missä on ”1990 -luvun laman uhrien muistoksi” -teksti.

1990 -luvulla laman uhreiksi joutuneista noin 65 000 yrittäjästä osa teki itsemurhan ylivoimaisen taakan alla. Itsemurhaan päätyi noin lopulta 14 500 ihmistä. (Lähde: Stakes)

MIKSI NYT?

90- luvun lama oli Suomen taloushistorian suurin "puhallus". Pankit ottivat surutta valuuttaa ulkomailta omiin tarkoituksiinsa välittämättä Suomen Pankin määräyksistä. Kaikki pankkiryhmät olivat konkurssikypsiä.

Ratkaisuksi silloinen hallitus päätti antaa näiden, valtion vahingoksi toimineiden pankkien, ryöstää elinkelpoiset, työllistävät ja rehelliset yrittäjät, joiden omaisuudet siirrettiin pilkkahinnoin, jopa nollamarkalla pankin omistukseen. Pankki sai välittömästi asiakkaansa omaisuudesta markkinahinnan, joka kymmenissä tuhansissa tapauksissa olisi riittänyt yrittäjän markkavelkojen maksuun. Samoin kohdeltiin myös kymmeniä tuhansia
takaajia ja asuntovelallisia. (vrt. Islanti)

Muuttuivatko omaisuuksien arvot 90-luvulla? Eivät. Niiden arvot alennettiin teennäisesti pankkien toimesta, jotta voitiin näyttää, että yritys on muka ylivelkainen. Todellisuudessa siirrettiin mittavat, pankkien asiakkaiden omaisuudet pankin omaisuudeksi, joka myytiin heti käyvällä hinnalla eteenpäin. Rahat pankille – velat asiakkaalle.

90-luvun uhreista osa taistelee edelleen oikeusturvastaan. Miksi? Koska valuuttavelka ei ollut heidän! Koska Suomen laki, perustuslkaki ja Ihmisoikeussopimus eivät sallineet 90-toimia. Nämä edelleen oikeuksiaan peräävät suomalaiset vaativat laillista tilitystä, heidän ja sukujensa omaisuuksista. (Rikoslaki 28 luku 4§ 3mom. ja 5§). Vertailun vuoksi kannattaa lukea myös Perustuslain ja Ihmisoikeussopimuksen pykälät omaisuuden suojasta ja oikeusturvasta. Edelleen tietyt pankit ja perintätoimistot kiertävät Suomen veroja näillä tekaistuilla luotoilla.

90-LUVUSTA ON TULLUT TABU

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on todennut CNN -kanavan haastattelussa 13.1.2015, että Suomessa 90-luvun uhreja ei kohdeltu oikein, ja he tarvitsevat kompensaation. Hän on useasti ottanut 90-luvun uhrien tilanteen esille.

Mikä siis estää oikeuden toteutumisen, tutkimukset ja eritoten tutkivan journalismin puuttumisen Suomen taloushistorian tuhoisimpaan talouspolitiikaan, jonka takia;

* 65 000 yritystä kaadettiin täysin perusteettomasti
* 600 000 jäi työttömäksi, joista osa jäi rakennetyöttömäksi
* Lähes velaton Suomi ajautui yli 100 miljardia velkaa olevaksi
* Suomen kansa maksoi pankkituen ja pääomatuen
* 57 000 nuorta aikuista +-25 vuotiaita kärsii edelleen 90-luvun takia
* 14 500 yrittäjää päätyi surullisesti itsemurhaan ylivoimaisen tilanteen edessä.

Heitä me muistamme 6.12.2015 ja toivomme, että edes heidän kunniansa palautetaan. Häpeä ei ollut heidän, vaan Suomen päättäjien ja pankinjohtajien.

Hilkka Laikko

Uutiset

2 kommenttia 90-luvun uhrit eivät unohdu

  1. Mauno // 26.11.2015 at 18.40 // Vastaa

    Se oli siksi laillista, kun lainsäätäjät, (joissa persut ei ollut mukana) oli tehneet lait, että aräivinä maksetut luhennykset ei riittäneet, vaan 95% maksettu asunto voitiin ottaa pankin halttuun yllättäin, 95% maksettu osuus ei riittänyt kuittaamaan 5% velkaosutta, vaan se jäi velalliselle maksettavaksi? Tiedän taustat, ketään ei kiinnosta, kun opperaatioiden taustalla oli eräs "konklaavi"!

    Myös toisin puolin tehtiin, tarjottiin ok taloa Helsingistä mistä vaan ja ostaja voi sanoa hinnan? Sanoin riittääkö 1990 lopulla 1000mk maksuksi talosta, pankin johtaja pyysi, tule aamulla pankkiin katsotaan velkapapereita ok taloista, hän ottaa sen haltuun ja lupaus hinnasta pitää? En uskaltanut ostaa, vaikka varmaan moni teki sen ja rikastui kertaheitolla!

  2. Liisa Salomaa // 28.11.2015 at 14.19 // Vastaa

    Ei olleet persut sillon  vielä mukana mutta nyt ovat sitäkin enemmän kaiken paskan laadinnassa takkinsa kääntäneenä mukana.Silloisetkin kieroilijat saisivat kyllä saada rangaistuksen!

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!

*