Nyt on torstai 19.10.2017 |
Uutiset:
Vaalimakustelua

Eduskuntavaalit on nyt onnellisesti tai onnettomasti takana. Puolueeni perussuomalaisten osalta lopputulos oli loistava. Jos ei aivan uutta jytkyä tullut, niin ainakin onni ja minä uusi 2 – Kopiotorjuntavoitto. Puheet jytkyn sulamisesta voidaan lopullisesti heittää romukoppaan. Perussuomalaiset on noussut merkittäväksi ja varteenotettavaksi vaikuttajaksi suomalaisessa politiikassa.

Omalta osaltani vaalit oli suuri pettymys. Äänimääräni putosi viime vaaleista 868 äänellä. Tästä yksin Seinäjoen osuus oli 602 ääntä. Toki olen kiitollinen jokaisesta 1438 äänestä, mutta silti pettymys on todella suuri. Läpimenoon olisi vaadittu ihan hirmuinen äänimäärä, sillä kolmas perussuomalaisten edustaja Maria Tolppanen keräsi hulppeat 5476 ääntä eli kansanedustajapaikka jäi nyt yli 4000 äänen päähän, kun se viime vaaleissa oli runsaan 500 äänen takana.

Olen nyt kolme viikkoa miettinyt omissa oloissani syntyjä syviä. Mikä aiheutti äänikadon? Miksi suuri osa minuun viime vaaleissa luottaneista eivät nyt luottamustaan antaneet? Mitä olen tämän neljän vuoden aikana tehnyt väärin. Toki jokainen vaali alkaa nollasta, mutta silti jotakin on tapahtunut. Kahden vuoden takaiset kuntavaalit onnistuivat hyvin. Sain kotikaupungissani kaikista ehdokkaista neljänneksi suurimman äänimäärän. Äänimäärä oli silloin lähes sama, minkä nyt Seinäjoelta sain. Ehkä kuntavaalien jälkeiset tapahtumat perussuomalaisten sisällä ovat jotakin vaikuttaneet. Mene ja tiedä. Samalla tavalla äänimäärä putosi toiselta seinäjokelaisehdokkaalta Anneli Manniselta.

Yksi syy saattaa olla ehdokasasettelussa Seinäjoella. Kaupungista oli ehdolla eri puolueista kaikkiiaan 21 henkilöä. Omaa ääniosuuttani nakersivat eniten urheiluväen ehdokkaat Pasi Kivisaari ja Olli-Pekka Karjalainen sekä perussuomalaisista ilmajokelainen Juha Mäenpää ja kurikkalainen Vesa-Matti Saarakkala. Molemmat kasvattivat Seinäjoella tuntuvasti suosiotaan.

Kolmas ja todennäköisin syy löytyy vaalikampanjastani. Käytin näissä vaaleissa kampanjaan rahaa vain runsaat 6 000 euroa, kun vuoden 2011 kampanjabudjetti oli 23 000 euroa. Viime vaaleja varten otin 20 000 euron lainan, jota edelleen maksan. Minulla ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia panostaa nyt samalla tavalla. Uskoin, että eduskuntaan mennään ajatuksilla ja teoilla, ei rahalla. Se ei pitänyt paikkaansa. Kampanjani ei ollut uskottava. Eräät kannattajistani epäilivät olenko ollenkaan tosissani pyrkimässä eduskuntaan. Olin tosissani, mutta kaventuneella panoksella. Se ei riittänyt. Valtaosa läpimenneistä käytti kampanjointiin useita kymmeniä tuhansia euroja, jopa 60-70 000 euroa. Se kannatti ja toi paikan kansakunnan kaapin päältä.

Läpimenneet edustajat saivat myös vahvan rahallisen tuen yrityksiltä ja yhteisöiltä. Oma ulkopuolinen tuki rajoittui omalta paikallisyhdistykseltä saamaani 500 euron avustukseen. Vaalirahakohu ja siitä seurannut vaalilain muutos ei ole muuttanut millään tavalla ns. vanhojen puolueiden ehdokkaiden vaalirahoitusta. Edelleen ehdokkaat ottavat vastaan vaalitukea, nyt vain pienemmissä erissä. Vaalilakia kierretään sumeilematta, ja kärkiehdokkaita tuetaan vahvalla panostuksella. Lahjonta ja lahjoman vastaanotto rehottaa edelleen suomalaisessa politiikassa.

Johtopäätöksenä kaikesta tästä on se, että poliittinen urani on tässä. Kunnalliset luottamustehtäväni hoidan loppuun ja sitten siirryn vaikkapa puhvelinkasvattajaksi Kanadaan. Minunlaiselleni suorasuulle ei ole paikkaa politiikassa. Vuonna 2000 lähdin katsomaan onko politiikka niin kieroa, kuin yleensä annetaan ymmärtää. Kahdessa poliittisessa ryhmittymässä 15 vuottaa toimittuani voin kertoa sen olevan paljon kierompaa kuin olisin koskaan kuvitellut. Tämä koskee kaikkia puolueita. Nuoleskelemalla, kieroilemalla jopa valehtelemalla menestyy politiikassa. En tarkoita, että kaikki poliitikot näin toimisivat, mutta valtaosa. Olen pettynyt koko poliittiseen järjestelmääme. Se on tulossa tiensä päähän.

– erkki valtamäki –

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!


*