Pääkirjoitus: Puukartellikorvaukset kaikille asianosaisille

Markkinaoikeus tuomitsi vuonna 2009 isot metsäyhtiöt Stora Enson 30 miljoonan ja Metsäliiton 20 miljoonan euron sakkoihin puukartellista. UPM Kymmene välttyi sakoilta, koska se paljasti kartellin. Toiminta oli tapahtunut vuosina 1997-2004. Helsingin käräjäoikeus linjasi viime maaliskuussa, että metsänomistajien korvausvaatimukset olivat vanhentuneita eikä ottanut korvausasiaa käsiteltäväkseen. Hovioikeus oli toista mieltä ja päätti marraskuussa, että käräjäoikeuden on aloitettava korvauskanteiden käsittely […]

Seinäjoen kaupunki hakee vahingonkorvauksia puukartellista

Myös Seinäjoen kaupunki hakee vahingonkorvauksia ns. puukartelliasiassa. UPM, Metsäliitto ja Stora Enso muodostivat vuosina 1997–2004 puunostokartellin, mistä aiheutui metsänomistajille mittavia tappioita. Liki 700 metsänomistajaa, mukana myös julkisisia toimijoita mm. kuntia, on vaatinut metsäyhtiöiltä miljoonien eurojen vahingonkorvauksia. Helsingin käräjäoikeus päätti keväällä, että korvausvaateet ovat vanhentuneet. Helsingin hovioikeuden mukaan metsänomistajien korvauskanteet eivät ole vanhentuneet. Käräjäoikeuden on aloitettava korvauskanteiden käsittely […]