Nyt on keskiviikko 18.10.2017 |
Uutiset:
Suomen Sisun piirijärjestö Etelä-Pohjanmaalle

Suomen Sisun viikonlopun syysseminaarissa Hämeenlinnassa päätettiin perustaa uudet piirijärjestöt Kymenlaaksoon, Pirkanmaalle, Päijät-Hämeeseen ja Etelä-Pohjanmaalle.

immonen, mäenpää (2)

Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen johtama Suomen Sisu on puoluepoliittisesti sitoutumaton, kansallismielinen yhteistyöjärjestö. Se pyrkii toimillaan suojelemaan suomalaista kulttuuria, perinteitä ja Suomen luontoa sekä edistämään Suomen kansan hyvinvointia ja suomen kielen asemaa.

Puheenjohtaja Immosen mukaan tilanne on Suomessa tällä hetkellä niin katastrofaalinen, että on syytä ryhtyä pohtimaan keinoja, joilla kansalaiset saadaan jatkossa paremmin mukaan osallistumaan kansamme, kulttuurimme ja maamme suojeluun kasvavia uhkia vastaan.

immonen olli (2)– On selvää, ettei pelkkä äänestäminen neljän vuoden välein eduskuntavaaleissa riitä muuttamaan kehityksen suuntaa. Tarvitsemme erityisesti ruohonjuuritason toiminnan aktivoimista. Jäsenhakemusten suhteen tilanne järjestössä on tällä hetkellä se, että käsittelyssä odottavien hakemusten jono on kasvanut reippaaseen 800:aan.

Mäenpää johtaa

Etelä-Pohjanmaalle perustetun Suomen Sisun piirijärjestön päällikkönä aloittaa ilmajokelainen kunnanvaltuutettu Juha Mäenpää ja varapäällikkönä Sami Luoma.

IMG_7076 (2)– Uuden piirijärjestön ensimmäinen tehtävä on järjestää laaja keskustelutilaisuus turvapaikanhausta ja maahanmuuton ongelmista. Tilaisuus on tarkoitettu niin puolustajille kuin vastustajille, Mäenpää kertoo.

Julkilausuma

Suomen Sisu julkaisi Hämeenlinnan syysseminaarissa myös laitonta maahanmuuttoa koskevan julkilausuman.

Laittomien tulijoiden tulva pysäytettävä!suomen sisu

Suomen länsirajalla on painetta. Dublinin ja Schengenin sopimuksia ei ole noudatettu. Koska EU ei kykene valvomaan rajojaan, Suomen tulee valvoa myös länsirajaansa itse.

Hämeenlinnan Evolle syysseminaariinsa kokoontunut Suomen Sisu vaatii käännyttämään jo rajalla turvallisesta maasta laittomasti pyrkivät maahantulijat.

Puheenjohtaja Olli Immonen nosti esille päällimmäiseksi asiaksi käynnissä olevan invaasion, jossa pääministerin arvion mukaan maahan on tulossa tänä vuonna 15 000 – 30 000 turvapaikanhakijaa. Nykyisellä vauhdilla realistinen arvio on kuitenkin yli 100 000 jo tämän vuoden loppuun mennessä. Osallistujien keskusteluissa tuotiin esille myös huoli invaasion lieveilmiöistä. Yleinen turvallisuus on uhattuna. Poliisi on todennut jo liki kaksi kuukautta sitten, että tilanne ei ole hallinnassa.

Suomi ei nykyään toimi suomalaisten arvojen mukaan suomalaisen kulttuurin, luonnon, talouden ja ihmisten puolesta. Suomen Sisun näkemys on, että Suomen tasavallan tulisi keskittyä tähän tehtävään.

Suomen pääministeri Juha Sipilä on yhtynyt Suomen Sisun jo vuosia sitten esiin tuomaan huoleen: laittomasti maahantulleiden aiheuttama tilanne on suurempi ongelma kuin Suomen nykyinen taloustilanne.

Kansainvaeltajia vetää Suomeen antelias sosiaaliturva ja alhainen käännytysprosentti. Varsinkin irakilaiset hakevat turvapaikkaa mieluiten Suomesta, koska muilla pohjoismailla on palautussopimus Irakin kanssa.

Suomella on ollut aikaa oppia muiden Euroopan maiden virheistä. Tanskassa poliisi muistutti viikko sitten, että laittomasti maassa oleskelevien ihmisten piilottelu ja matkustamisen avustaminen on rikos, josta voi saada jopa kaksi vuotta vankeutta. Suomen lainsäädäntö ei olennaisesti eroa tästä. Rikollisia on kohdeltava rikollisina.

Suomen Sisu ry

– Erkki Valtamäki –

1 kommentti: Suomen Sisun piirijärjestö Etelä-Pohjanmaalle

  1. Erkki Aro // 20.9.2015 at 23.33 // Vastaa

    .

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!


*