Nyt on torstai 17.3.2016 |
Uutiset:
SPV hukkasi kahden maalin johtonsa (maalikooste)

Jyväskylän Happee nousi kahden maalin tappioasemasta 5-6 (1-2, 3-0, 1-4) voittoon salibandyliigan kärkiottelussa Seinäjoen Urheilutalolla. Voittonsa ansiosta Happee siirtyi sarjakärkeen tasapistein SSV:n kanssa. Peliveljet on kolmantena kolme pistettä perässä.

Peliveljet joutui lähtemään otteluun pahasti varamiehisenä, sillä edellisen ottelun jälkeen iskenyt flunssa-aalto kaatoi miehiä petiin. Vakiomaalivahti Jarno Ihme oli yksi petipotilaista. Hänen paikkansa täytti tänään Pasi Järvinen, jolle kertyi pelissä 12 torjuntaa.

Ottelu alkoi SPV:n kannalta hyvin, sillä Jalo Kouvonen siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon Sami Kosken syötöstä kun peliä oli pelattu 2:29. Happee kuittasi kuuden minuutin kohdalla Lassi Kotovaaran ylivoimamaalilla. Syöttäjäksi merkittiin Petri Kauko. Ajassa 9:05 Peter Kotilainen siirsi Kotovaaran syötöstä vieraat 1-2 eräjohtoon.

Toisessa erässä kotijoukkue tuli ryminällä. Happee sai kaksi peräkkäistä jäähyä ja Sami Koski onnistui iskemään Jyrki Holopaisen syötöstä pelin tasoihin kahden miehen ylivoimalla. Pari minuuttia tästä ja asialla oli Teppo Mäkelä. Hänen viuhuva kaukalaukaus upposi hyvin pelanneen Happeen maalivahdin Eero Kososen. Syötön 3-2 johtomaaliin antoi Erik Härkönen. Erän loppunumerot 4-2 viimeisteli Mikko Kohonen Kosken esityön jälkeen.

Happee kuittaa

Kolmanteen erään Happee puolestaan tuli hurmoksessa. Maalitehtailun aloitti Juuso Heikkinen Petri Kaukon syötöstä, kun peliä oli pelattu 45:30. Tasoitusmaali 4-4:ään oli Veli-Matti Hynysen käsialaa. Syöttäjänä kunnostautui Otto Tikka. Tikan vuoro oli viedä viedä Happee maalin johtoon ajassa 53:38. Syötön johtomaaliin antoi jälleen Kauko. Happee hallitsi tässä vaiheessa tilanteita mielin määrin. 4-6 maalin tuli minuutti edellisen jälkeen, ja viimeistelijänä oli Jami Manninen Kotilaisen syötöstä.

Loppuminuutit SPV pelasi ilman maalivahtia. Jalkavaivainen Jyrki Holopainen otettiin kentälle lopussa, ja mies viimeistelikin kaukolaukauksella 5-6 kavennusmaalin Kosken syötöstä. Peliveljien taistelu loppui summerin soittoon ja sarjapisteet matkasivat Happeen matkassa Jyväskylään.

Maalivahtien torjunnat, Happeen Kosonen 21 torjuntaa ja SPV:n Järvinen 12 torjuntaa, osoittavat kotijoukkueen hallintaa. Vieraat olivat kuitenkin viimeistelyssä tehokkaampia ja ansaitsivat voittonsa. Vieraiden ykkönen oli maalivahti Eero Kosonen ja kotijoukkueen Jyrki Holopainen. Ottelua seurasi kauden ennätysyleisö 1041 katsojaa.

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!


*