Nyt on keskiviikko 21.11.2018 |
Uutiset:
SJK jatkaa mestaruusjahtia, nyt kaatui KTP vieraissa

Seinäjoen Jalkapallokerhon mestaruusjahti jatkui 1-3 (1-0) vierasvoitolla FC KTP:stä Kotkan Arto Tolsa Areenalla.

IMG_5256

Peli alkoi SJK:n kannalta ikävästi, kun se joutui suorittamaan pelaajavaihdon jo kahdeksannella minuutilla, ja Allan Souza joutui loukkaantuneena jättämään kentän. Johannes Laaksonen otti brassin paikan SJK:n keskikentällä.

Kotkalaiset siirtyivät 1-0 johtoon pelin 38 minuutilla Niko Ikävalkon vapaapotkumaalilla. Myös SJK sai pallon Henri Aallon puskusta maaliin ensimmäisellä puoliajalla, mutta maali hylättiin paitsiona. Avustava erotuomari näki Roope Riskin olleen tilanteessa paitsioasemassa.

Toisella puoliajalla SJK näytti todellisen osaamisensa. Kun peliä oli pelattu 53 minuuttia Roope Riski puski Ariel ”Tuco” Ngueykamin keskityksen verkon perille ja tasoitti numerot 1-1:een.. Toni Lehtisen maali 83 minuutilla siirsi seinäjokelaiset johtoon 1-2 johtoon. Lehtinen laukoi Johannes Laaksosen keskityksen sisään. Riski teki toisen maalinsa lisäajalla, kun Lehtistä oli rikottu rangaistusalueella.

IMG_5189– Jo ensimmäinen puoliaika oli aika hyvin meidän hallussa. Oli paikkoja, mutta ei millään mennyt sisään. KTP teki huippumaalin ja se teki tilanteen aika vaikeaksi. Hyvin noustiin toisella puoliajalla. Nyt keskitytään HJK-peliin. Viisi on jäljellä ja peli kerrallaan mennään, voittomaalin tehnyt Toni Lehtinen kommentoi.

Näin kaikki kolme sarjapistettä matkustivat joukkueen mukana Seinäjoelle maalein 1-3.

Valmentajat

SJK:n päävalmentaja Simo Valakari antoi tunnustusta sekä omille että vieraille.

– Todella tärkeä voitto meille. Tiesimme, että Kotka on hankala paikka pelata. Joukkue on hyvä ja hyvin valmennettu. Teimme avausjaksolla ottelun itsellemme hankalaksi. KTP:n johto-osuma oli hieno, mutta täytyy antaa iso kiitos meidän pelaajillemme. Pidimme pään kylmänä maalista huolimatta ja jatkoimme omaa pelaamistamme. Loppujen lopuksi ne maalit sieltä sitten tulivatkin.

– Kaikki keskittyminen oli tässä Kotka-kamppailussa. Voiton myötä on paljon helpompi lähteä keskiviikon tärkeään Klubi-matsiin. Tänäänkin nähtiin, että tässä sarjassa jokainen peli on äärimmäisen kova ja tasainen. Nyt palautellaan huominen ja sitten aloitetaan keskittyminen keskiviikkoon, Valakari kertoi.

FC KTP:n valmentaja Sami Ristilä pettyi joukkueensa peliin toisella puoliskolla.

-Meillä oli pelisuunnitelma tänään, joka toimi osittain kun pääsimme johtoon. Emme kuitenkaan pystyneet sitä pitämään. Tarkoitus on löytää jokaiseen otteluun oikeat pelaajat kentälle, tänään se toimi ensimmäiset 45-minuuttia, muttei loppuun saakka, Ristilä pohti.

Mestaruustaistelu

Voitto nosti merkittävästi SJK:n osakkeita mestaruustaistelussa, kun samaan aikaan RoPS kaatoi Helsingissä HJK:n. RoPS on pelannut yhden ottelun SJK:ta enemmän ja johtaa sarjaa kahdella pisteellä. SJK:n takana kolmantena on HJK, joka saapuu ensi keskiviikkona Seinäjoelle. Ottelu alkaa Keskuskentällä kello 17.00.

KTP – SJK 1-3 (1-0)
1-0 38 min Niko Ikävalko
1-1 53 min Roope Riski
1-2 83 min Toni Lehtinen
1-3 90 min Roope Riski rp.

– Erkki Valtamäki –

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!


*