Nyt on torstai 15.10.2015 |
Uutiset:
Mielenosoitusten jälkeen

Kaksi mielenosoitusta. Kaksi tapahtumaa, jotka sujuivat mallikkaasti. Kaksi tilaisuutta, jotka antoivat syyn olla ylpeä suomalaisista.

Suomalaisista, jotka pitkään jatkuneesta mielipidevainosta ja vaientamisyrityksistä huolimatta uskalsivat tulla, selvinpäin, ilman maskeja tai kasvot peittäviä huiveja, rauhallisesti ja asialisesti kertomaan, että ovat huolissaan. Huolissaan lapsista, vanhuksista, sananvapaudesta, laillisuuden ja demokratian unohtamisesta. Suomen talouden kantokyvyn ylittymisestä. Ja yhteiskunnan tasa-arvoisuuden ja turvallisuuden vaarantamisesta.Puhun nyt vain niistä tapahtumista, joissa olin itse paikalla näkemässä ja kuulemassa. Samana viikonloppuna pidettiin kaksi muutakin mielenosoitusta, joista en nyt sano mitään, koska olen niiden suhteen median toisen käden tietojen varassa. Ja niihin, voin näiden kahden ja niitä koskeneen uutisoinnin perusteelta sanoa, ei voi luottaa.

Myönnän, että tämä on nyt aivan surkeaa journalismia. Ketä jaksavat kiinnostaa hyvät uutiset, hyvät ihmiset, hyvinesitetyt ja perustellut argumentit. Eivät tietenkään ketään. Niinpä valtamedia turvautuukin niihin kahteen humalaiseen, jonka pitkän etsinnän jälkeen löysivät samalta aukiolta ”Rajat kiinni” mielenosoittajien kanssa Torniossa. Tai kuvaan yhdestä naamiota kasvoillaan pitäneestä mielenosoittajasta. Ottamatta tietenkään selvää, edustiko hän mielenosoittajia vai vastamielenosoittajia.

Onneksi sentään vastamielenosoittajat antoivat enemmän medialle mieluista aineistoa: kananmunien heittoa ja poliisiautojen rikkomista. Tätä media janoaa. Tätä se haluaa lisää. Tämä on se, mikä myy. Mistä syystä se onkin auliisti ollut valmis kaikissa tilanteissa silittelemään jännityksen ja väkivallan, ja leimakirveiden tarjoajien tekoja, salaamaan niitä, puolustelemaan niitä. Ja vaikenemaan niistä.

Alunperin Waltamedian piti kirjoittaa nimenomaan niistä tylsistä hyvistä ihmisistä. Siitä, mitä heillä oikeasti on sanottavaa. Siitä, mikä valtamediaa ei kiinnosta. Siitä, minkä se niputtaa mielellään R-alkuisen sanan alle. Koska se r-alkuisuuskin myy. Mutta mitäpä taistelemaan tutkainta vastaan. Waltamediakin lähtee nyt uutisoimaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Vaarallinen tilanne nro. 1
Perjantain mielenosoituksessa pahoinpideltiin rauhallinen sivustakatsoja. Noin kymmenen hengen joukolla, potkien ja lyöden yhtä, aivovammasta kärsivää, maassa makaavaa miestä. Pahoinpitelijöinä henkilöt, jotka olivat urheasti julistamassa, etteivät pelkää rasistia. Harvempi sitä tosiaan 10 yhtä vastaan ketään pelkääkään.

Vaarallinen tilanne nro. 2
Paikalla olleet arviolta noin 30 poliisia eivät tehneet yhtään mitään. Eivät ottaneet näitä laittoman mielenosoittajajoukon jäseniä kiinni. Eivät tulleet pahoinpidellyn avuksi. Eivät edes suostuneet ottamaan vastaan uhrin rikosilmoitusta pahoinpitelystä ja sitä edeltäneestä kännykän ryöstöstä.

Vaarallinen tilanne nro.3
Media pyrki heti kättelyssä siloittelemaan tapahtuneen pahoinpitelyn kahden mielenosoittajjoukon väliseksi yhteenotoksi. Samoin kuin antamaan sille oikeutuksen väittämällä uhrin aloittaneen hyökkäyksen.

Vaarallinen tilanne nro. 4
Yksikään poliitikko ei ole tullut esiin tuomitakseen tämän raukkamaisen hyökkäyksen. Yksikään media ei ole vaatinut vastamielenosoittajien edustajia sanoutumaan irti kyseisestä tavasta vastamielenosoittaa. Yksikään poliisin toimista vastaava taho ei ole tullut esiin kertomaan, että poliisin toiminta tämän tapauksen yhteydessä tullaan tutkimaan.

Olemme siis vaaratilanteessa nro. 5
Edellä olevasta voidaan päätellä, että suuri osa suomalaisista on nk. laillista riistaa. Jos haluat siis kyseenalaistaa hallituksen laittomat toimet, maahanmuutopolitiikan järkevyyden ja ilmaista huolesi Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta, kannattaa pysyä sisätiloissa, hankkia henkivartija tai hyvä henkivakuutus.

korvakuulo 6 (3)Kristiina Kalliojärvi

1 kommentti: Mielenosoitusten jälkeen

  1. Erkki Aro // 5.10.2015 at 4.33 // Vastaa

    Juuri näin kun Kristiina sen sanoo.

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!

*