Nyt on sunnuntai 22.11.2015 |
Uutiset:
Länsinaapurissa ei mitään uutta

Ei ainakaan, jos Suomen valtamediaa on uskominen. Ruotsi nauttii edelleen lintukotona olostaan ja monikulttuurisuus toimii. Kaikki tulijat ovat tervetulleita.

 

Lähtemällä merta edemmäs kalaan, saakin jo hiukan toisenlaisen käsityksen asiasta. Ruotsin pääministeri esittää avunpyyntöjä sekä EU:n, että naapurimaiden  suuntaan, samaan aikaan kun sisäministeri kehuu edelleen kuinka maahantunkeutujat tulevat olemaan tulevaisuudessa kilpailuetu. Eli Ruotsissa on meneillään samanlainen jakautuneen persoonallisuden kriisi, kuin esim. Saksassa.

Ainakaan Tanskan suunnasta ei kuitenkaan myötätuntoa heru. Kaikki apu, minkä Tanskan sisäministeri Kristian Jensen lupaa, on hyvän esimerkin antaminen tiukemmasta maahanmuuttopolitiikasta. Norja ilmoittaa, että omissa maahantunkeutujissa on ongelmaa tarpeeksi.

 

Suomelta Ruotsi ei kysy mitään, tai jos on kysynyt, siitä on unohdettu kertoa kansalle. Ruotsi vain työntää ylimääräisen kilpailuetunsa matkustamaan ilmaiseksi junalla Haaparantaan, jossa maahantunkeutujat suorittavat pienen kävelyharjoituksen, saamiensa ohjeiden mukaan, Tornion puolelle. Jonkinlaisen laillisuuden silmänkääntötempun ansiosta, kysymys ei sen jälkeen olekaan ihmissalakuljetuksesta. Samaa temppua ei kutenkaan kannata yrittää omalla autolla maahantunkeutujat kyydissä. 

Suomessa samaan aikaan asiasta vastuussa olevat ministerit eivät tee mitään. Eivät esitä Ruotsille vastalausetta tästä Dublinin sopimuksen vastaisesta ja Suomea kohtaan vihamielisestä menettelystä. Eivätkä varsinkaan tee elettäkään  rajojen sulkemiseksi. Tämä siitäkin huolimatta, että hyvin tiedetään, että kaikki vastaanottokeskukset ovat jo täynnä ja telttamajoitusta on alettu vilautella mahdollisena ratkaisuna.  Mitä he odottavat? Sitäkö, että Suomi on yhtä pahassa kaaoksessa kuin läntinen naapurimme?

 

Siitä, mistä valtamedia vaikenee, uutisoivat sitten netissä vaihtoehtomedian toimittajat ja blogistit. Seuraavassa katkelma Paavo Tajukankaan  blogista. (6.11.2015)

 

"Koko eteläinen Ruotsi, eli Skoonen maakunta, on nyt romahtanut jonkinlaiseen kaaokseen ja esimerkiksi Landskronan kunta, 40 km Malmösta pohjoiseen, ilmoittaa, että kunta ei toimi enää kuten normaali kunta toimii. Kunnan työntekijät eivät selviä enää pakolaisten hoivaamisesta ja toisaalta lähes kaikki kuntalaisille tarkoitetu palvelut on ajettu alas tai ne toimivat minimivahvuudella."

 

"Lanskrona on pyytänyt nyt hallitukselta ja maahanmuuttovirastolta apua. Kunta ei selviä. Lansdkrona on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että se ei ole yksin. Myös Trelleborg ja Hässleholm ovat ilmoittaneet, että kunta on romahtanut."

 

Ruotsi joutuu hiljalleen ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja luopumaan avointen rajojen politiikastaan. Ja se ei suinkaan ole tässä yksin eikä ensinmäinen Euroopan valtioiden joukossa.  Suomi aikoo ilmeisesti olla viimeinen. Se jonka kustannuksella muut maat saavat purkaa omaa ylikuormaansa. Näin ainakin päätellen siitä, että sisäministeri Petteri Orpon suurin saavutus kriisin hoidossa on suomalaisten syyllistäminen asian tiimoilta ja, niinkuin on esitetty arvelu, määräyksen antaminen maahanmuuttoa koskevan kommentoinnin lopettamisesta suuressa osassa valtamedian julkaisuja.

 

korvakuulo 6 (3)

 

 

Kristiina Kalliojärvi

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!

*