Nyt on perjantai 7.9.2018 |
Uutiset:
Kristiina Kalliojärvi: Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Suomen poliisi alkaa ilmeisesti, ensimmäisenä suomalaisena esivallan instanssina, saada tarpeekseen tavallisia kansalaisia vastaan käynnissä olevasta poliisivihakampanjasta. Toivoa sopii, että he eivät jää viimeisiksi. Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) erikoistutkija Kari Laitinen ja Polamkin vieraileva tutkija Pirjo Jukarainen arvioivat, että Suomi on uhkassa ajautua demokratian kriisiin.

 

Tutkijoiden mukaan syynä on maahanmuuttoon liittyvistä turvallisuuskysymyksistä käyty pintapuolinen ja vähättelevä keskustelu.Tutkijat hämmästelevät, että julkisessa keskustelussa maahanmuuttajien tekemistä rikoksista syyllistetään jo suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa.

 

Mitenkään yllättävänä ei voi pitää sitä, että tähän tutkimukseen , joka löytyy kokonaisuudessaan Polamkin verkkosivuilta, ovat tähän menessä ainoina mediassa tarttuneet Helsingin Uutiset ja MV lehti. Jokseenkin koko mediakenttähän on melkein rikkomattomalla yhteisrintamalla asettunut meneillään olevan tiedotussodan kärkeen, tavallisia suomalaisia vastaan. Suomalaiset ovat jo pitkään saaneet aamiaispöydässä saaneet kukea olevansa rasisteja, natseja, fasisteja ja valkoista roskaväkeä. Ja illalla sama liturgia on jatkunut televisiossa.

 

itsenäisyys 2015Itsenäisyyspäivän soihtukulkueen yhteydessä nähtiin todellisia vaaratilanteita, kun vastamielenosittajiksi itseään nimittävät terroristit hyökkäsivät kulkueen kimppuun, tai pitäisi kai sanoa, että oltaisiin nähty, elleivät poliisivoimat olisi yltäneet huimaan suoritukseen puolustaessaan rauhallisia kansalaisia heidän matkallaan osoittamaan kunnioitustaan veteraaniemme muistolle. Onneksi jo aikaisemmin poliisit olivat saaneet takavarikoiduksi terroristi-iskuun tarkoitetut hengenvaaralliset merkinantosoihdut, jotka voivat kehittää jopa tuhannen asteen kuumuuden.

 

Tässä on nyt varoittava esimerkki siitä, mihin median pitkään harjoittama kiihottaminen kansanryhmää vastaan on johtamassa. Se tehoaa ymmärrykseltään heikkoihin ja mielenterveydeltään horjuviin, väkivaltaa ihannoiviin ja lakeja halveksuviin joukkoihin. Syyttömäksi ei myöskään voida julistaa maamme päättäjiä, jotka ovat jo pitkään toistaneet mantraansa vaarallisesta, rasistisesta kantaväestöstä, tai nk. sivistyneistöä, joka ylimielisyydessään on asettanut itsensä ajatusrikosten Gestapoksi ja ollut tukemassa todellisten rikosten katsomista sormien läpi.

 

korvakuulo 6 (3)

 

 

Kristiina Kalliojärvi

Uutiset

  • Jyrki Kataisen rikoskumppani EU:n asialla

    1 Comment

  • Sauli Niinistön armahduspolitiikka

    0 Comments

  • Presidentinvaalit, demokratian irvikuva

    0 Comments

  • Marraskuu 2017 Espanjan Benalmádenassa

    0 Comments

3 kommenttia Kristiina Kalliojärvi: Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

  1. Seikku Kaita // 11.12.2015 at 16.02 // Vastaa

    Niinpä, MV:n ja helsingin Uutisten lisäksi Länsiväylä julkaisi tuon uutisen. Kommenteissa enimmäkseen ihmetellään samaa sensuurihakuista demokratiavajetta, mutta mahtuu mukaan to ki myös kommnetoija, joka estoitta viittaa Thomas Elfgrenin "suvaitsevaiseen" vuodatukseen.

    Tätä poliisinakin esiintyvää Elfgreniä on pakko tässä vieman valottaa. Tuossa viitatussa "itsenäisyyspäivän" puheessan hän sanoo muun muassa:

    "Polttopulloiskuja, tuhopolttoja, vihan ja perusteettoman pelon lietsontaa, pahoinpitelyjä, perättömien tapahtumien tietoista levittämistä, poliitikkojen uhkaamista, vainoamista ja trollien usuttamista ns. toisinajattelijoiden kimppuun – kaikki tämä on tämän päivän arkea myös meillä."

    Saattaisin olla hyvinkin samaa mieltä hänen kanssaan, jos tuo paatos viittaisi anarkisteihin, joita valtion virallinen järjestyksen valvoja, Thomaksen "kolleegat", kokosivat yli sata kappaletta talteen juurikin tuollaisten tekojen vuoksi vain pari tuntia Elfgrenin vuodatuksen jälkeen keskellä Helsinkiä. Mutta ei, hän väittää näiksi häiriintyneiksi sitä osaa kansasta, jota tuona iltana edusti rauhallinen tuhatpäinen kulkue, jota poliisi joutui mellakantorjunta-asein puolustamaan. Lapsia, vanhuksia, työttömiä, työssäkäyviä, kassaneitejä, tohtoreita, insinöörejä, sairaanhoitajia, joita yhdisti juhlakulkue sankarihaudoille Suomen itsenäisyyspäivänä 2015.

     Mutta Kristiinalle ja Waltamedialle kiitokset, että tuo esille tämän virallisen totuuden, joka kerrankin muistuttaa totuutta.

  2. Eija Janatuinen // 11.12.2015 at 18.53 // Vastaa

    Näin Media välittää kansalaisista ja heidän kommenteistaan. Olen alla olevan sähköpostin lähettänyt 7.12.2015 TV1:lle heidän uutisoinnistaan liittyen Soihtukulkueeseen itsenäisyyspäivänä. Kulkuehan on kunnioitus sotaveteraaneille ja sodassa kulleille, rauhallinen tapahtuma. Mitään kommenttia tai palautetta ei ole tullut. Tästä voi vaan päätellä että media tekee mitä haluaa ja vääristää totuutta.Vielä säälittävät Suomalaiset uskovat tätä propakandaa mitä TVstä tulee

     

    Hei
     

    Kyllä oli taas järkyttävää katsottavaa tänään teidän eilistä TV1 Pirkanmaan alueuutisista Vasemmiston Anna Kontulan haastattelu.
     

    Teidän uutisointi on pelkkää propankandaa, jolla kaikki ne jotka eivät esim. sunnuntain Soihtukulkueen tarkoitusperistä ja kiinniotoista mitään tiedä tai mielenilmauksista joita Helsingissä oli saadaan uskomaan että Isänmaansa puolesta marssivat ja Isänmaan puolia pitävät ovat tämän pahan alku ja juuri.
     

    Samaan aikaan tämän vasemmiston kansanedustajen haastattelun aikaan te näytätte kuvaa Soihtukulkueesta. Olisiko pitänyt ehkä kuitenkin mainita että 130 kiinniotettua olivat vihervasemmistolaisa anargisteja, isänmaan vihollisia nro 1. Tämä teidän toimestanne varmaan täysin tarkoituksellisesti jätetty mainitsematta.
     

    En kyllä tajua, että jos TVnkin pitää vääristää Suomen kuvaa ja keskustelua rasismista tällä tavalla. Soihtukulkueen tarkoitus on kunnioittaa sodissa kaatuneita sotaveteraaneja hiljaisesti kunnioittaen. Millä helvetin oikeudella anargisteja haastatellaan ja paapotaan, jotka ovat isänmaamme rikkureita omien idiotismi ajatustensa kanssa ja täysin itsenäisyyspäivän väkivaltatekojen takana.
     

    Todella pöyristyttävää toimintaa TV1ltä, tätä päivää ei ole se että uutislähetyksissä suolletaan kansalle potaskaa. Jota vielä asioista mitään tietämättömät menevät tyhmyyksissään uskomaan.
     

    Koittakaa muuttaa uutisointinne tälle vuosisadalle ja pistäkää myös anargistit vastuuseen tekemistään kansalaisten silmissä
     

    Toivomme vastaustanne tähän kritiikkiin ja oikaisua eilen lähettämäänne Pirkanmaan alueuutisten Kontulan haastattelussa näytettyihin kuviin

     

    Oikein Mukavaa Joulun Odotusta TV1:lle

  3. Sirkka Penttinen // 12.12.2015 at 1.15 // Vastaa

    Haluatko Kristiina, että Suomeen tulee kymmeniä tuhansia irakilaisia, ja me, jotka täällä asumme, muutamme muualle?

    No kumpaakaan ei varmasti tarvitase tehdä ihan muutamassa vuodessa, lähellä se on kuitenkin. Jotta turhaan siekin siellä ääntäsi nostelet, lue Koraania, vaikka netistä, tulet huomaamaan…!

     

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!


*