Nyt on torstai 17.3.2016 |
Uutiset:
Hulmin vuoro tehdä hattutemppu, Indians taipui 8-6 (maalikooste)

Seinäjoen Peliveljiltä tuntuu löytyvän eri ratkaisija lähes jokaiseen peliin. Tänään oli vuorossa Janne Hulmi, jonka hattutemppu johdatti SPV:n 8-6 (2-3, 4-2, 2-1) voittoon Espoon Westend Indiansista. Hulmin johtama kakkoskenttä oli muutoinkin hurjassa vedossa, sillä sen tiliin kirjattiin seinäjokelaisten maaleista viisi. Jari Hankkio teki yhden ja syötti kaksi sekä eilisen ottelun sankari Petri Hakonen 1+1.

Ensimmäinen erä meni Indiansille, vaikka kotijoukkue sitä hienokseltaan hallitsi. Markus Markkola vei vieraat 0-1 johtoon, kun ottelua oli pelattu kaksi minuuttia. SPV tasoitti Hakosen ylivoimamaalilla ja 1-2 vierasmaalin viimeisteli Pertti Venäläinen. Puoli minuuttia tästä ja peli oli jälleen tasan. Maalin tekijänä oli Ville Kuusela ja syöttäjänä Mikko Kohonen. Avauserän loppunumerot 2-3 taituroi Indiansin ykköspelaaja Eino Pesu.

Toisessa erässä maalailtiin tasaiseen tahtiin puolin ja toisin. Maalitehtailun käynnisti Tommi Hakala Henri Urmaksen esityöstä. Pesu vei vieraat 3-4 johtoon kun erää oli pelattu neljä ja puoli minuuttia. Kaksi seuraavaa osumaa merkittiin SPV:n kakkoskentän tiliin. Ensin Hulmi tasoitti Hankkio syötöstä 4-4:ään ja vajaan minuutin päästä asialla oli Hankkio ja syöttäjänä Hakonen. Indians ei lannitunut vaan tuli jälleen tasoihin Lasse Lundströmin maalilla. Minuutti ennen erän päättymistä Kuusela teki toisen henkilökohtaisen maalinsa ja tauolle mentiin kotijoukkueen johdossa 6-5.

Kun kolmatta erää oli pelattu puoli minuuttia oli taululla jälleen tasalukemat 6-6. Vieraiden maalin viimeisteli Markkola, joka myös teki toisen henkilökohtaisen maalinsa. Minuutti tästä ja parivaljakko Hulmi-Hankkio vei Peliveljet maalin johtoon. Lopussa Indians yritti ratkaisua ilman maalivahtia, mutta SPV rankaisi Hulmin kolmannella osumalla, kun peliä oli jäljellä kahdeksan sekuntia. Syötön 8-6 maaliin antoi Harri Karjala.

SPV:n parhaat löytyvät kolmikosta Janne Hulmi-Ville Kuusela-Jari Hankkio. Etenkin Hulmi oli liekeissä tehoin 3+1. Espoolaisten parhaat olivat kahden osuman miehet Eino Pesu ja Markus Markkola.

– Erkki Valtamäki –

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!


*