Nyt on tiistai 6.10.2015 |
Uutiset:
”He tulevat tänne vain rahan ja seksin takia”

Otsikon sanat ovat irakilaissyntyisen, Suomessa asuvan ja työskentelevän nuoren miehen suusta. Haastattelin häntä Tampereen Koskipuistossa järjestetyn ”Rajat kiinni” -mielenosoituksen yhteydessä. Mies työskentelee yhdessä maahanmuuttajavaimonsa kanssa Tampereella vanhustyössä. Nimeään hän ei halunnut maanmiestensä koston pelossa julkisuuteen.IMG_9787 (2)Irakilaismiehen kertomuksen mukaan nyt Suomeen pyrkivillä nuorilla miehillä ei ole kotimaassaan suurtakaan hätää. Siellä käydään uskonsotaa eri muslimiryhmittymien välillä, mutta mistään todellista sotatilasta ei ole kysymys. Hän on itse kotoisin Irakin pohjoisosan kurdialueelta, mistä tuli pakolaisena Suomeen vuonna 2002. Silloin tilanne oli aivan toinen. Alueen kurdit olivat vainottuja ja joutuivat pakenemaan Turkin puolelle perustettuihin pakolaiskeskuksiin.

Suomeen viime viikkoina sankoin joukoin tulleiden maanmiehiensä motiiveista hänellä on selvä käsitys.

IMG_9804 (2)– He tulevat tänne vain rahan ja seksin takia. Heille on kotimaassaan annettu tietoa, että Suomi ottaa heidät avosylin vastaan, maksaa isot korvaukset, ja Suomessa on kauniita naisia, joista saa hyviä aviovaimoja, irakilaismies lataa.

Oulun ruokaprotestikin kumpuaa siitä pettymyksestä, minkä irakilaismiehet ovat kokeneet, kun Suomi ei ollutkaan sellainen paratiisi, kuin heille oli uskoteltu.

Rauhallinen mielenilmaus

IMG_9824 (2)Tampereen Koskipuiston ”Rajat kiinni” -mielenosoitus sujui yhtä vastapuolen aiheuttamaa pahoinpitelyä lukuun ottamatta todella rauhallisesti. Maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat kansalaiset kertoivat omissa puheenvuoroissa näkemyksensä näistä asioista ja lopuksi laulettiin yhteisesti Maamme -laulu.

IMG_9839 (2)Tiedotusvälineet, jotka olivat jo ennakkoon puolensa valinneet, kertoivat otsikoissaan kahden toisiaan vastaan taistelevan ryhmittyvän taistelusta, jota paikalla olleet 30 mellakkapoliisia yrittivät suitsia. Minä en tällaista nähnyt, vaikka olin tilanteen keskipisteessä koko sen kahden tunnin ajan, mitä tapahtuma kesti. Toki ”Nollatoleranssi rasismille” -mielenilmaukseen osallistujat yrittivät koko ajan häiritä ja sabotoida vastapuolta. Sen hillitsemiseen tarvittiin tätä mellakkapoliisiarmeijaa.

Itse käytin tilaisuudessa pari puheenvuoroa, samoin Juha Mäenpää. Kritisoin mm. Oulun ruokaprotestia näin.

– Henkilö, joka puree auttajansa kättä ja kurkkii lahjahevosen suuhun ei ansaitse punaista mattoa.

IMG_9813 (2)

Mielenilmauksen isänmaallista henkeä kuvaa hyvin kangasalalaisen valtuutetun Jani Viinikaisen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothilta lainatut sanat.

”Suomi on hyvä maa, se on paras meille suomalaisille, se on puolustamisen arvoinen maa, ja sen ainoa puolustaja on suomen oma kansa.”

– Erkki Valtamäki –

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!

*