Nyt on sunnuntai 9.9.2018 |
Uutiset:
Daavid vastaan Goljat

janitskin iljaWaltamedia onnittelee MV lehteä ja Ilja Janitskinia. Syy: MV lehti on saanut murskavoiton suomalaisesta valtamediasta. Voisi jopa sanoa, että kädet selän taakse sidottuna. Vai miten kuvata tilannetta, kun yhden, muodollista koulutusta vailla olevan toimittajan nettilehti, jokseenkin nollabudjetilla toimien, päihittää joukon suurella rahalla toimivia, suuren toimittajajoukon avulla kokoonpantuja julkaisuja?

 

Se päihittää muut lukijoiden määrässä, ohittaen viimeksi esim. Niklas Herlinin Uuden Suomen. Monien valtavirran lehtien nettijulkaisujen jäätyä taakse jo kauan sitten. Näiden joukossa mm. Hesarin viikkoliite Nyt.fi, samoin kuin Aamulehti.fi. Otamme osaa. Kehotamme miettimään kannattaisiko hiljalleen jo jotain tehdä toisin?

 

MV lehtiVielä merkittävämpää on, että myös uutisoinnin nopeudessa tuli valtamedialle rökäletappio. Uutinen suomeen Tornion kautta saapuneesta taistelijasta, joka esiintyy valokuvisaan irtileikattujen päiden kanssa ja Suomessa otetussa kuvassa siviilivaatteisiin puettuna Tornion ja Haaparannan markakeskuksen edessä sodan julmuuksilta pakenevana turvapaikanhakijana löytyy MV lehdestä jo 13.11. Sieltä sen ehti ransakalainen lehti Nouvelles de France poimimaan 21.11, mainiten MV:n lähteenään.

 

Suomalaisesta mediasta ainoastaan Turun Sanomat on tähän mennessä noteerannut uutisen. Sekin ranskalaislehdestä kolme päivää perässä. Onko suomalainen toimittajakunta niin täysin taantunut tekemään leikkaa-liimaa journalismia STT:n ja muiden uutistoimistojen tiedotteista, että on unohtunut miten todellista journalismia tehdään? Vai harmittiko tappio MV lehdelle niin suuresti, että asia katsottiin parhaaksi yrittää vaieta kuoliaaksi?

 

Tietysti on olemassa vielä yksi, noitakin paljon synkempi selitys. Todennäköisemmin tämä on taas yksi niitä meidän suomalaisten turvallisuutta vaarantavia ”yksittäistapauksia”, joista media vaikenee, joko omasta tahdostaan tai muualta tulleesta käskystä. Turvapaikanhakijoiden suojelemiseksi rasistiselta ja väkivaltaiselta kantaväestöltä, kuten meille kehdataan julkisesti vakuuttaa. Todellisuudessa tietenkin asiasta vastuullisten poliitikkojen ja virkamiesten suojelemiseksi ja turvapaikkabisneksen rahavirtojen jatkuuvuuden turvaamiseksi.

 

korvakuulo 6 (3)

 

 

Kristiina Kalliojärvi

Uutiset

  • Jyrki Kataisen rikoskumppani EU:n asialla

    1 Comment

  • Sauli Niinistön armahduspolitiikka

    0 Comments

  • Presidentinvaalit, demokratian irvikuva

    0 Comments

  • Marraskuu 2017 Espanjan Benalmádenassa

    0 Comments

4 kommenttia Daavid vastaan Goljat

  1. Sukhartee // 26.11.2015 at 22.38 // Vastaa

    Hienoa MV! Jostain se totuus tulee julki. Ja se tulee teiltä. Yksi valveutunut kansalainen kiittää nöyrästi. En itsekään usko sanaakaan valtavirtamedian paasauksesta. Miten teille pääsee töihin?

  2. Kim Pihl // 27.11.2015 at 7.54 // Vastaa

    En voisikaan unohtaa, olen yksi niistä ja se vaikuttaa edelleen jokapäiväiseen elämäämme !

  3. Katja palmunen // 27.11.2015 at 22.22 // Vastaa

    Hienoa. Tää on niin mahtava julkaisu. Onnea mv

  4. Jari Virtanen // 28.11.2015 at 13.14 // Vastaa

    Onnittelut MV-lehdelle!

Kommentoi artikkelia

Email ei tule näkyville!


*